Josepa

Kurssit ja koulutukset 2019

KURSSIT JA KOULUTUKSET 2019


Pentukurssi alkaa 11.5.2019

Kurssin teoriaosuus pidetään lauantaina 11.5. klo 13. Käytännön harjoituskerrat ovat ovat su 19.5., ti 21.5., su 26.5., ti 28.5. ja su 2.6., tiistaisin klo 17.30 alkaen ja sunnuntaisin klo 13 alkaen. Yksi kerroista on kaupunkiosuus. Kurssiin kuuluu lisäksi tutustumiskerta raunioille ke 5.6. klo 19. Kurssin kouluttajana toimii Veera Ranta. Veeralla on koiraharrastustaustaa noin 8 vuoden ajalta. Veera on valmistunut eläinkouluttajaksi ja koirien koulutusohjaajaksi vuonna 2012 sekä ongelmakoirakouluttajaksi vuonna 2014 Suomen Eläinkoulutuskeskuksesta. Hän ylläpitää osaamistaan osallistumalla säännöllisesti koulutusaiheisiin seminaareihin ja luennoille. Tällä hetkellä Veera harrastaa 1,5 vuotiaan saksanpaimenkoiransa kanssa palveluskoiralajeja, tokoa ja vesipelastusta. Kurssin hinta on 50 e. Kurssille otetaan kuusi koiraa, etusija on palveluskoirarotuisilla koirilla. Kurssille osallistuvien pentujen tulee olla rokotettuja voimassaolevien rokotusmääräyksien mukaisesti. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 5.5. ja tiedustelut veerawh[at]gmail.com.


Haun alkeiskurssi alkaa 13.5.2019

Haun alkeiskurssi on tarkoitettu uusille hausta kiinnostuneille koiranohjaajille. Kurssi alkaa maanantaina 13.5. klo 18 teoriaosuudella, jonka jälkeen harjoituskertoja on neljä, 18.5., 19.5., 25.5. ja 26.5. Kurssin pitävät Minna Tirkkonen ja Heli Heiskanen. Molemmat kouluttajat ovat kokeneita palveluskoiraharrastajia ja kilpailleet palveluskoirien hakukokeessa (PAHA) ylimmässä luokassa (HK3). Kurssin hinta on 40 e. Kurssille otetaan max 8 koiraa, etusijalla ovat Josepan jäsenet ja palveluskoirarotuisten koirien omistajat. Teoriaosuuteen osallistuminen on välttämätöntä kaikille harjoituksiin osallistuville. Teoria on maksuton ja avoin kaikille, mutta siihen tulee ilmoittautua. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 5.5.2018 ja tiedustelut minna.tirkkonen[at]me.com.


Josepan hyvät tavat –ryhmän kevätkausi alkaa 14.5.2019

Ryhmässä harjoitellaan arkielämän taitoja ja koulutus on avoin kaikille halukkaille. Ei ennakkoilmoittautumista, eikä maksua. Riittää, kun saavut koirasi kanssa kentälle iloinen mieli mukanasi!

Tiistaisin klo 18.30, Linnunlahden koulutuskentällä

14.5. Kontakti, palkkaus, Hilkka Nyman
21.5. Kontakti, ”seuraaminen”, Hilkka Nyman, Seija Rämö
28.5. Ihmisten kohtaaminen, ”henkilöryhmä”, “ilmoittautuminen”, Hilkka Nyman, Pia Lemmetyinen
4.6. Ohitusharjoituksia, Jenna Vartiainen
11.6. Pysähtymisiä eri asentoihin, odottaminen, Pia Lemmetyinen
18.6. Luoksetulo, Pia Lemmetyinen, Jenna Vartiainen


Jäljen alkeiskurssi alkaa 27.5.2019


Jäljen alkeiskurssi on tarkoitettu uusille jäljestä kiinnostuneille koiranohjaajille. Kurssi alkaa maanantaina 27.5. klo 18 teoriaosuudella, jonka jälkeen harjoituskertoja on neljä. Harjoituskerrat ovat 28.5., 3.6., 4.6. ja 7.6. Kurssin kouluttajana toimii kokenut jälkiharrastaja Wilhelmiina Virolainen, joka on kilpaillut palveluskoirien jälkikokeessa (PAJÄ) ylimmässä luokassa (JK3). Kurssin hinta on 40 e. Kurssille otetaan max 6 koiraa, etusijalla ovat Josepan jäsenet ja palveluskoirarotuisten koirien omistajat. Teoriaosuuteen osallistuminen on välttämätöntä kaikille harjoituksiin osallistuville. Sitovat ilmoittatumiset viimeistään 22.5.2019 ja tiedustelut wvirolainen[at]gmail.com.


Keijo Rautasen jälkikurssi 8.-9.6.2019 Tuupovaarassa

Kurssille otetaan 6 koiraa. Kurssille ovat etusijalla jo kilpailevat (vähintään JK1) ja tavoitteelliset koirat ohjaajineen. Mikäli kilpailevia koirakoita on enemmän kuin 6, paikat arvotaan. Mikäli ryhmä ei täyty kilpailevista koirakoista, huomioidaan seuraavaksi ohjaajien kilpailukokemus jälkikokeessa. Tämä kurssi on ainoastaan Josepan jäsenille. Kurssille osallistuvilta edellytetään yhden jälkikoulutusillan pitämistä Josepalaisille jälkikoirille koulutuksen jälkeen. Mikäli kiinnostuit kurssista, ilmoittauduthan viimeistään 24.5.2019 mennessä osoitteseen johanna.nuutinen[at]hotmail.com. llmoittautumisen yhteydessä kerrothan koirasi rodun, iän, jälkitaustan sekä toiveesi ja tavoitteesi koulutukselle. Kurssin hinta on 30 €.


Sari Kärnän hakukurssi 6.-7.7.2019 Joensuussa HUOM! PAIKKOJA VIELÄ JÄLJELLÄ!

Kurssiin liittyy esineruutuilta pe 5.7. Kurssihinta (2-päiväinen hakukoulutus + esineruutu) on Josepan jäsenille 70 € ja muille 100 € (etusija jäsenillä). Pelkän esineruutuillan hinta on Josepan jäsenille 10 € ja muille 15 €. Sitovat ilmoittautumiset ja tiedustelut Minna Tirkkoselle s-postilla minna.tirkkonen[at]me.com, 2.6.2019 mennessä. Kurssille otetaan 10 koiraa. Ilmoittautumisen yhteydessä kerrothan koirasi rodun, iän, hakutaustan sekä toiveesi ja tavoitteesi koulutukselle. Tarkemmat ohjeet (maksaminen, kurssipaikka yms.) lähetetään kurssiosallistujille ennen kurssia.

Kouluttajaesittely: Sari Kärnä on monipuolinen koiraharrastaja Pirkkalasta. Hän on kilpaillut vuodesta 1999 palveluskoirakokeissa. Hausta Sarilla on palveluskoirien SM:stä kulta-, hopea- ja pronssimitalit sekä etsintäkokeesta kulta- ja pronssimitalit. Hän on kouluttanut kolme käyttövaliota hausta, kaksi etsintäkokeesta, sekä yhden käyttövalion jäljeltä. Käyttövalioiden lisäksi hän on kouluttanut neljä tottelevaisuusvaliota, yhden agilityvalion ja yhden rally-tokovalion. Sari on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja ja hänellä on laaja kokemus koirien kouluttamisessa sekä erilaisista menetelmistä haun kouluttamisen suhteen. Hän on kouluttanut sekä treenannut suomalaisten, ruotsalaisten sekä norjalaisten menestyksekkäiden hakukouluttajien opissa. Sarin sivut: https://paimenkopla.blogspot.com.