Pentukurssi on täynnä, ilmoittautumisia ei oteta vastaan. Yhdistys ei järjestä pentukurssia talven 2010 - 2011 aikana.
Josepan pentukurssi on tarkoitettu ensisijaisesti palveluskoirarotuisille koiranpennuille ja niiden ohjaajille.
Pentukurssilla pentujen ikähaitari on 4kk - 7kk.
Pentukurssi kestää 8 kertaa, joista ensimmäinen on teoriatunti ja sitten seuraa 7 käyttännönkertaa joista yksi on kaupunkikerta. Käytännön kerrat ovat kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja sunnuntaisin illalla ja paikkana on Linnunlahden kenttä.
Pentukurssin hinta on 34e, sisältäen myös kirjallista materiaalia.
Josepan jäsen ei pentukurssille osallistuakseen tarvitse olla.
Kaikki pennun kouluttaminen tapahtuu leikin varjolla ja pääpaino pentukurssilla on omaan koiraansa
tutustuminen, kontakti, kuinka juuri teidän välinen yhteistyö toimii. Toki leikin varjolla pennulle opetetaan
"tottelevaisuusliikkeitä": istuminen, maahanmeno, seisominen, luoksetulo ja joka tunnilla koirat kopeloidaan eli katsotaan
hampaat ja muutenkin pennulle opetetaan että vieras ihminen tulee ja tunnustelee koiran kehoa.
